Blogi: KMTK-yhteistyömallia pannaan pakettiin

Kevättalvella työnsä aloittaneen KMTK-yhteistyömalli-työpaketin tehtävä on valmistella yhteistyömalliehdotus, jolla uutta Kansallista maastotietokantaa hallinnoidaan, ja miettiä tähän liittyviä mahdollisia lakimuutostarpeita ja sopimuspohjia.

Ei siis sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä, mutta merkittävää yhteisen toiminnan onnistumisen ja hyötyjen konkretisoitumisen kannalta. Aikaa yhteistyömallin rakentamiselle on vuoden 2018 loppuun.

Työpaketin työryhmässä meillä on edustus Pirkanmaalta, tämän blogin kirjoittaja kaupungingeodeetti Anna Mustajoki, ja pääkaupunkiseudulta Ari Purhonen Espoon teknisestä ja ympäristötoimen esikunnasta. Maanmittauslaitoksen edustaja työpaketissa on Heli Laaksonen.

Ensimmäinen kokoontuminen on pidetty. Aloitimme miettimällä, millaisiin kysymyksiin tarvitsemme vastuksia, jotta yhteistyömallia voidaan lähteä rakentamaan. Mitä meiltä toimijoilta odotetaan ja mitä meiltä tarvitaan Kansalliseen maastotietokantaan? Muuttaako tämä nykyistä toimintaamme ja jos, niin miten?  Entä resurssit? Ja miten tästä hyödymme?

Vastauksien konkretisoiminen on alkanut. Ja kun saamme hieman materiaalia kokoon, tarvitsemmekin kaikkien ajatuksia ja innovatiivisiakin ehdotuksia, jotta tuleva yhteinen toimintamalli olisi mahdollisimman hyvä.

Ollaan siis yhteydessä.

Anna Mustajoki
Kaupungingeodeetti
Tampereen kaupunki

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.