Blogi: Paikkatiedot ovat monimuotoisia

...eivätkä pelkästään hyvällä tavalla. Korostan heti aluksi, etten tällä kertaa osoita sormella tai edes syytä ketään henkilökohtaisesti. Paikkatiedot ovat monimuotoisia siksi, että meidän kaltaisemme menneiden aikojen ja nykyaikojen paikkatietoihmiset ja muut ymmärtämättömät päättäjät ovat kaikki kollektiivisesti aiheuttaneet tuon ”ei pelkästään hyvän”.

Ihminen, myös paikkatietoihminen (Homo gisiens), haali alansa tietoja käyttääkseen niitä hyödyksi ja huviksi. Aikansa niin toimittuaan havaitsi hän, että moni muukin on toiminut samalla hyvällä tarkoituksella…

Ohitan tässä monia tuttuja ja turhia kehitysvaiheita ja kerron mihin KMTK-työssäkin toistuvasti törmäämme: siihen, että paikkatietoaineistoja koskevat ohjeet (JHS:t), standardit ja säännökset ovat keskenään ristiriitaisia. Lisäksi kaikkien niiden tulkinnat ja eri keruukäytännöt sekä niitä hyödyntävät järjestelmät ja niiden eri kehitysversiot ovat kaikki vähintäänkin hieman ja usein paljon erilaisia sekä keskenään ristiriitaisia. Niin ovat sitten tietysti niissä olevat saman aihepiirin paikkatietoaineistotkin.

Monimuotoisuuden selkeyttämisen yrittäminenkin on työlästä

Selvyyden vuoksi totean, että nykyinen maastotietokanta kärsii aivan samoista monimuotoisuuden oireista kuin muutkin paikkatietoaineistot. Yllä mainitut asiat tulivat taas hyvin konkreettisesti esiin kun mietimme joukolla KMTK:n Kohdemalli-työpaketin ja KMTK:n Rakennusprojektin tietosisältöjä.

Tässä aihepiiriin liittyviä, pohdinnan tuloksena tehtyjä KMTK-päätöksiä:

  • KMTK noudattaa Inspiren vaatimuksia ja tukee laajennettua (joka voidaan perustelluista syistä jättää pois Inspiren mukaisesta aineistosta - ”voidable”) sisältöä suositellen kunnille niiden lisäämistä aineistoihinsa. Mikäli näitä kohteita ei kerätä, syy siihen pitää kirjata.
  • Selvitetään, onko KMTK:ssa keinoa muodostaa rakennuksen osa ("building part").
  • KMTK:n sisältämien aineistojen Inspire-velvoitteiden täyttyminen on kunkin aineiston ylläpidosta vastaavalla.
  • KMTK:ssa käytetään JHS 125:n luokitusta rakennuksista. (http://docs.jhs-suositukset.fi/jhs-suositukset/JHS125/JHS125.pdf )
  • Teiden keskiviivat tulevat myös taajamatasolle.
  • Maanalaiset rakennus- ja rakennetiedot kerätään, mutta siitä vain osa on avointa ja julkista aineistoa.

Me tosiaankin yritämme tosissamme saada aikaan yhtenäisyyttä maastotietoaineistoihin. Siihenhän koko KMTK-hankekin tähtää.

Todennäköisesti paikkatietoihmiset joskus vuosien kuluttua miettivät silti, mitä ihmettä me oikein ajattelimme. Ja kirjoittavat tätä aihetta ihmettelevän blogin.

Kari-Pekka Karlsson
KMTK-hankkeen sihteeri

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.